Nyt kun hiihtokausi on Etelä-Suomessa käytännössä ohi, ajattelin aloittaa punttisalilla käymisen. Olin kyllä käyttänyt joskus aikoja sitten laitteita ohjatuissa jumpissa, mutta enhän minä enää muistanut, miten niitä säädetään ja miten liikkeet kuuluu tehdä. Niinpä turvauduin kysymään viereisessä laitteessa tehokkaasti puuhkivalta minua ainakin kymmenen vuotta vanhemmalta naiselta.
Puoleeni kääntyikin kepein askelin iäkäs jumppaaja ja otti minut ohjaukseensa kuin opettaja tai liikunnanohjaaja konsanaan. Kohta sain tarkkoja ohjeita polvien asennosta, hengitysrytmistä ja liikesarjan oikein tekemisestä.
Nyt minulla oli henkilökohtainen opettaja, joka lempeästi ohjeisti minua tekemään liikkeet hitaasti, koska hitaasti tehtyinä liikkeet ovat kuulemma tehokkaampia. Minulla oli hetken aikaa ihan supermentori!!! Mentorini odotti viereisellä laitteella, että olin hänen ohjeidensa mukaan tehnyt laitteella kolme sarjaa. Kun tuli valmista, kiittelin vuolaasti mentoriani tarkoista ohjeista ja kerroin, miten hyvä mieli minulle oli tullut hänen ohjauksestaan. Siihen hän totesi, että hänellekin oli tullut tosi hyvä mieli. Kuvitelkaa tällainen iäkäs, täynnä elämän viisautta ja tietoa ja taitoa oleva eläkeläinen työpaikoille! Mitä miljoonasti hyvää siitä voisikaan seurata!
Omassa työssäni kun olin ollut 30 vuotta opettajana, tiimikaverini oli ollut kolme vuotta opettajana. Kun sitten jäin eläkkeelle, työkaverini kiitteli minua vuolaasti todeten, ettei olisi selvinnyt ilman minua. Ei minun ollut ollut tarvetta auttaa häntä millään konkreettisella tavalla, mutta ehkä se oli ollut vain kokeneen opettajan läsnäoloa ja arvostava asenne nuorta opettajaa kohtaan.
Nyt kun monilla ammattialoilla ja työpaikoilla kipuillaan monistakin syistä, tarvittaisiin juuri tuota jumppamentorini tyylistä ikäihmisten apua, ohjausta elämänviisaudella, tiedolla, taidolla ja levollisuudella. Ohjaajani lempeillä sanoilla "Tee hitaasti, niin se on tehokkaampaa" oli minuun suuri vaikutus. Eikö juuri niillä sanoilla ole oleellinen merkitys tässä hektisessä maailmassa!
Solina
P.S. Tätä asiaa valloittavalla tavalla käsittelee myös elokuva "Harjoittelija". Pääosassa on Robert De Niro.
Kommentit
Lähetä kommentti