Aikoinaan meille opettajille opetettiin OKL:ssä, että opetuksen pitää perustua lapsen maailmaan. Sittemmin monien uudistusten myötä laajemmallakin tasolla vaadittiin, että koulun pitää sopeutua yksittäisten lasten kehitysvaatimuksiin eikä niin, että tasapäisesti lasten on sopeuduttava koulun vaatimuksiin.
Mielestäni nyt ollaan menossa juuri päinvastaiseen suuntaan, mitä lapsen kehitys vaatisi lapsen näkökulmasta. Maailmanmenon valtavirran mukana uimisen sijaan pitäisi miettiä, millaista kouluopetusta lapsi tarvitsee mm. aivojensa, mielensä, yhteistyökykynsä ja fysiikkansa kannalta. Tässä mielessähän meillä on ollut se hyvä koulujärjestelmä. Miksi ihmeessä nyt hyvää kiireellä muuttamaan? Mikä taho nykyistä uudistusta on todellisuudessa ajanut? Ei ainakaan opettajien laaja enemmistö, mikäli siihen uskoo, ettei kukaan juurikaan kehu.
Mitä siis kannatan? Aloitan mielestä, sillä kaiken oppimisen perusta on hyvä ja turvallinen mieli. Taannoin olin sijaisena ekaluokassa. Tarkoitus oli opetella ketjuvirkkausta, mikä on tyypillistä ekaluokan hommaa. Aikaisemman kokemuksen mukaan lapset virkkasivat metritolkulla innosta puhkuen. Pieni poika hoki hädissään, että päiväkodissa minä opin sitä vohvelipujotusta, mutta tuota en opi. Tämä oli vain yksi esimerkki monista muista, miten minun opettajan näkökulmastani lapsi jo valmiiksi kouluun tullessaan pelkäsi, ettei opi. Pieneltä oli vaadittu liian aikaisin oppimista! Siinä pelossa kytee jo valmiiksi epäonnistuminen koulutyössään!
Riittävä luovaan leikkiin perustuva lapsuus ja hyvä hoiva (Monien lasten kohdalla sylissä pitäminen olisi paljon tärkeämpää kuin tablettien kanssa touhuilu!) - siltä pohjalta laittaisin lapset edelleen kouluun seitsemän vuotiaina ja sitten aloittaisin sen lapsen maailmaan pohjautuvan opetuksen eli leikkiin ja satuihin.
Leikkien avulla lapsilla säilyy ilo oppimiseen, opitaan samalla yhteistyötaitoja ja empatiaakin. Leikkien avulla ammattitaitoinen opettaja voi myös opettaa uskomattoman määrän asioita; aivojen, mielen, yhteistyökyvyn ja liikunnan kehittymisen lisäksi voi myös oppia vaikka matematiikkaa.
Entä sadut? Kokemukseni mukaan lapsille yksi mieluisimmista asioista koulussa on se, kun ope lukee ääneen. Jos vielä voi samalla värittää värityskuvaa, niin mieli lepää ja kuuntelun avulla opitaan keskittymistä ja tietysti kirjallisuuden kautta äidinkielen monia asioita.
Lapsen ajattelu on vielä koko alakoulun ajan enimmäkseen konkretiaan perustuvaa. Paitsi tekeminen, myös se, että tekeminen tuo jonkun tunteen, auttaa oppimista. Tässä mielestäni parasta on draama. Lapset harjoittelevat n. 5-15 minuutissa näytelmät esim historian aihepiireistä. Ja mikä yhteistyötaitoja kehittävä menetelmä! Kaiken tiedollisen oppimisen yläpuolelle nostan kuitenkin draaman vaikutuksen lapsen mielen huoltoon ja oman kehon ja mielen vapautumiseen.
Näiltä pohjilta lapset luovat uutta, oppivat maksimaalisesti ja kokevat iloa koulutyössään. Sitäpaitsi hyvinvoiva lapsi ei kiusaa muita!
En missään tapauksessa olisi poistanut käsialakirjoitusta kouluopetuksesta, koska sen avulla on opittu paitsi oma henkilökohtainen kirjoitustaito, pitkäjänteistä työskentelyä, keskittymistä, käden motoriikkaa ja mielestäni työrauhaa. Lisäksi käsialan kirjoittaminen on tukenut tasapuolista aivojen kehittymistä. Eipä pätkääkään vähäarvoisia asioita! Mikä mahtaakaan olla kuvaamataidon opetuksen määrä, entä liikunnan; ne myöskin keskeiset aivojen tasapainottajat? Ja lukemisen sijaan mennäänkö nykyisin aina tabletille lisätehtävänä?
En voi olla vielä nostamatta esille legoilla rakentamisen hyödyllisyyttä. Ajattelepa väsynyttä tai kiukkuavaa lasta. Minulla on se kokemus ihan vaan lähes 40 vuoden ajalta, että hetken rakentelu legoilla ja kohta taas jaksaa ja kiukkukin on unohtunut. Näin vaan koko alakoulun ajan legot kehiin!
Kerran eräs kollegani kysyi, että miten te ehditte käydä läpi opetussuunnitelman asiat, kun te niin paljon leikitte ja touhuatte ties mitä. Olin kyllä aika hämmästynyt kysymyksestä. Hämmästynyt olen myös ollut usein tunneillani, kun lapset ovat ihan vauhdilla tehneet kynät savuten esim. matematiikan tehtävät, vaikka olemme tunnin aloittaneet jollakin aivojumpalla. Joku lukija nyt ajattelee, että siitäpä syystä juuri, jumppa kun virkistää aivot tekemään vaikkapa matematiikkaa vauhdilla.
Olen myös varma, että koulussa koettu ilo myös rakentaa siivet maailman tuuliin tulkoon eteen sitten vaikka koodausta.
t. Solina (vastavirran kiiski)
Kommentit
Lähetä kommentti