Hiljattain telkkarissa oli ohjelmaa koulukiusaamisesta. Ohjelmassa haastateltiin myös koulukiusatun tytön äitiä, joka totesi, että jokaisen opettajan asia on ryhmäyttää luokkansa. Naulan kantaan! Juuri niin!
Mitä ryhmäyttäminen sitten on? Tässä minun näkemykseni ja tapa, miten olen sitä toteuttanut. Kaikki lähtee siitä, että opettaja suhtautuu oppilaisiinsa tasavertaisesti kunnioittaen. Jos opettaja asenteellaan leimaa joitakin oppilaita, niin oppilaatkin oppivat leimaamaan. Sen sijaan tärkeää on puhua erilaisuuden rikkaudesta.
Paitsi tietoinen pedagoginen kunnioittava asenne oppilaita kohtaan, yhtä tärkeää on huolehtia koko luokan hyvästä mielestä ja turvallisuuden tunteesta koulupäivien aikana. Kaikkien oppilaiden tulee kokea, että omaan luokkaan on henkisesti ja fyysisesti turvallista tulla ja, että opettaja puuttuu heti, jos jotain ilmenee. Kaikkien oppilaiden tulee myös kokea, että opettajalle on tärkeää jokaisen yksittäisen oppilaan hyvä mieli ja, että erilaisista tunteista puhutaan luokassa yhdessä. Tässä hyvä menetelmä on jokaviikkoinen keskustelutunti, jossa voi tulla kuulluksi ja, jossa opettaja esimerkillään viestittää, miten toisen asioihin suhtaudutaan. Lapset oppivat empatiataitoja aika nopeasti.
Tavoitteenmukaista ryhmäytymistä ja hyvää mieltä rakennetaan myös sopivilla työtavoilla. Mitä rauhattomampi luokka ja mitä enemmän yksittäisiä oireilevia oppilaita, sitä enemmän luokassa on oltava "hoitavia" menetelmiä. Olin hiljattain sijaisena viidennessä luokassa. Koulupäivä kesti kolmeen, joten väsymystä oli jo ilmassa. Kymmenen viimeistä minuuttia loikoilimme kuka missäkin pitkin luokkaa ja kuuntelimme Mozarttia. Kysyin oppilailta, onko tällainen lepäily heidän mielestään tarpeellista. Vastaus oli hyvin ponnekas "kyllä". Muita hoitavia menetelmiä ovat esim. pienet ilmaisuharjoitukset, draama, open ääneen lukema kirja /äänikirja lisättynä mahdollisuudella värittää värityskuvaa samalla,legoilla rakentelu, kaikki luova liikunta ja kaikki leikit. Nämä menetelmät saavat oppilaat hyvälle tuulelle eikä kiusaaminen enää muistu mieleen. Ammattitaitoinen opettaja tietää, miten näillä menetelmillä voidaan opettaa koko joukko opetussuunnitelman asioita.
En kuitenkaan tarkoita, että koulupäivä olisi yhtä leikkimistä. Leikkien kautta päästään kuitenkin sujuvasti yhteistyötaitojen opetteluun. Opettajan on tarkasti mietittävä millaisiin ryhmiin milloinkin oppilaita jakaa, jotta luokassa olevat klikit purkautuvat. Rauhallinen, opettajajohtoinen perustavaa laatua oleva koulutyö on oppimisen lisäksi tärkeä rauhoittava tekijä; opitaan tekemään työtä keskittyneesti. Se juuri on tärkeää nykyisen hektisen maailmanmenon vastapainona. En missään tapauksessa olisi luopunut käsialakirjoituksesta, mikä oli oivallinen menetelmä työnteon opetteluun ja hoisi samalla aivoja.
Puolustelisin vielä leikkimistä toteamalla, että leikissä voidaan opetella tosi monia opetussuunnitelman asioita ihan huomaamatta ja kaupan päälle tulee vielä iloinen mieli. Ihmettelen, miten leikki joidenkin alan ammattilaistenkin mielessä on vain jotain hulabaloota, kuin hukkaan heitettyä aikaa. Kirjoitan tässä lähinnä alakoulun näkökulmasta, mutta ihminenhän on leikkivä lapsi koko ikänsä, ainakin olisi hyvä olla.
Mutta opetetaanko opettajille opinnoissaan ryhmäyttämistä? En tiedä, miten asian laita on nykyisin, mutta minun opinnoissani 70-ja -90 luvuilla ei ainakaan opetettu. Sanotaan, että Suomessa on maailman paras koululaitos. Kaikilla ammattialoilla on kuitenkin työntekijöitä laidasta laitaan. Oli sitten opetettu tai ei, osa opettajista pitää ryhmäyttämistä itsestäänselvyytenä ja tekee sitä työtä suurella ammattitaidolla. Osa taas istuu pöytänsä ja tietokoneensa ääressä ja karjuu sieltä milloin mitäkin uhkauksia häliseville oppilaille. Näiden kahden äärilaidan välillä on sitten monenkirjava joukko erilaisia opettajia.
Ihmettelen suuresti kommentteja, että kiusaaja pitäisi siirtää toiseen kouluun. Sitäkö me lapsille opettaisimme? Mielestäni se on käsittämätön, kaukana peruskoulun pedagogisesta arvomaailmasta oleva ajatus! Koska elämme tosi heterogeenisessä yhteiskunnassa, pitää koulussa tietysti opettaa lapsia tulemaan toimeen heterogeenisessä luokassa ja koulussa. Kokemuksesta voin sanoa, että pahinkin kiusaaja saadaan aisoihin hyvällä. Olikohan se joku vanha viisauskin, että paha voitetaan hyvällä? Mihinkäs sekin on unohtunut?
Ihmettelee Solina
P.S. Muistuipa kuitenkin mieleen eräät valmistavan luokan maahanmuuttajapojat, jotka heti kättelyssä käyttäytyivät sekä opettajia että muita oppilaita kohtaan aivan tolkuttoman röyhkeästi. Vaikka kuinka pidettiin ties kuinka monta palaveria vanhempienkin kanssa, niin mikään ei muuttunut.
Eräänä päivänä yksi oppilaistani tuli kertomaan minulle, miten pojat olivat kiusanneet häntä. Otin pojat puhutteluun, mutta he katsoivat minua nenänvarttaan pitkin ja latelivat jotain törkeän ylimielisiä kommentteja. Ajattelin, että onpa pojissa voimaa ja, että tuollaista voimaahan pitää purkaa ihan toden teolla. Määräsin samantien pojille sata punnerrusta niin, että kiusattu oppilaani laskee. Muut oppilaani automaattisesti kerääntyivät piiriksi ympärille.
Seuraavana päivänä pojat tervehtivät minua kohteliaasti ja aukaisivat ovenkin - hieman kyllä valitellen, että olkapäitä pakottaa. Kiusaaminen loppui siihen ja pojat pääsivät hyvän koulutyön alkuun. Joten "lääkettä" tapauskohtaisesti!
Kommentit
Lähetä kommentti