Minulla oli kaikkien koululuokkieni kanssa aina sama leirikoulukohde, Rautavaaran Metsäkartano, ja ohjelmistossa oli aina ainakin yksi tinkimätön juttu eli lumikenkäily. Ajankohta oli aina maaliskuu, joten odotettavissa oli aurinkoisia, linnunlauluisia keväthankia, joita pitkin ihan parasta oli taiteilla lumikengillä kallioita ja mäkiä ylös ja alas, varsinkin kun hiihtokeli saattoi jo olla aika liukas.
Totta puhuakseni hiihto keväthangilla on minusta kyllä ihan parasta, mutta on tietysti upeita paikkoja, joihin ei suksilla pääse ja ilman lukikenkiä uppoaisi vähintään polvia myöten. Kerran olimme perheen kanssa lumikenkäilemässä Kolilla. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, korkeat kuuset olivat uskomattoman jylhässä tykkylumessa eikä ilmassa ollut tuulen virettäkään. Tallasimme siinä upeassa maisemassa kolme tuntia kuusien lomitse ja kallioita pitkin timantteina hohtavassa pakkaslumessa eikä millään olisi malttanut pois lähteä.
Niinpä vuodesta toiseen aina keväisin hiihtokelien jo hankaloiduttua, mutta paksujen hankien vielä hohtaessa, olemme haaveilleet lumikengistä. Nyt ostimme ne ja kävimme jo kävelemässäkin lähimaastossa.
Vaan olipa meno hieman toisenlaista kuin ennen. Jos ennen maastossa kuin maastossa minä menin ylös ja alas reippaasti arkailematta rompsutellen, niin nyt olisi kyllä kannattanut videoida tämä pienistä pihlajista ja muista puista tukea ottava kuin pienessä tuiterissa vaappuva tyyppi. Voi voi sentään; pieni kallion rinne alas ja minä lensin pyllylleni ja peukaloon sattui!
Puolentoista tunnin jalkojen nostelun jälkeen tuntui jo siltä, että suorinta tietä pellon poikki autolle. Vaan eipä sekään ongelmitta onnistunut. Aurinko oli paikoitellen sulattanut lumen sohjoksi, joten toinen kenkäni upposi pohjia myöten jääden kärki kohti maata ja kanta kohti taivasta paksussa sohjossa. Tuin nyrkeillä lumeen kiskoakseni kengän ylös, mutta nyrkit upposivat kyynärpäitä myöten sohjoon. Ei auttanut muu kuin kaatua kyljelleen lumihankeen ja odottaa ylöskiskojaa.
Yllättävää, ihminen ei olekaan enää nuori!!! No, kun polvet ovat jo olleet vaikka missä kunnossa, onkin patisteltu vahvistamaan jalkojen lihaksia, jotta polvilla olisi riittävä tuki.
Loppumatka autolle mennessä olikin tosi tyytyväinen olo, kun huomasi tässä iässä tarvitsevansa juuri esim. lumikenkäilyä tasapainon kohentamiseen ja jalkojen lihasten vahvistamiseen. Ja
lumikenkäillessä näiden välttämättömien hyötyjen lisäksi voi punttisalin sijasta nauttia raittiista ilmastakin.
Eivätkä ne maisemat, linnunlaulut ja timanttihanget ole mihinkään kadonneet!
t. Solina
Kommentit
Lähetä kommentti