Eräs sukulaiseni soitti kukkakaupasta minulle kysyäkseen, mikä on lempikukkani; olin täyttämässä täysiä vuosia ja sukulainen halusi varmistaa, että saan mieluisat kukat. Tietysti tiesin, että kyse oli kukkakaupan kukista, mutta huvikseni kerroin, millä kukalla on paikka jossain sieluni perimmäisessä sopukassa. Vastaus oli nurmitädyke!
Lapsuuden kotini, maalaistalon puutarha kasvoi valtoimenaan kukkia ja pitkää heinää koko kesän, aina siihen saakka kunnes isällä oli aikaa ottaa viikate käteen ja niittää heinikko matalaksi. Minusta puutarha oli juuri ennen niittoa ihana. Kahlailin heinikossa ja ihailin erityisesti taivaansinisenä kukkivia nurmitädykkeitä. Pitkissä varsissa keinuivat monenkirjavat akileijat ja lehtosinilatva levitti viehkeää tuoksuaan juuri pienen tytön nenän korkeudella.
Naapurin lasten kanssa meillä oli tapana tehdä pieni kävelyretki aivan erityiseen paikkaan, nimittäin koulupolkumme varrella kasvoi aivan ihanan vaaleanpunaisia kissankäpäliä. Väri vaihteli valkoisesta vaalean punaisten sävyjen kautta hentoon lilaan.
Keväällä ihan ensimmäisenä olen koko ikäni marssinut kuivalle mäntykankaalle kotini lähellä "silittelemään linnunpoikasia"- nii´in, siltä kangasvuokkojen silittely tuntuu, ne ovat niin untuvaisia, ettei voi olla silittelemättä ja sitten samalla reissulla puron vartta koivikkoiseen niemeen etsimään hajuvedeltä tuoksuvaa näsiää. Voi jospa hajuvedet oikeasti tuoksuisivatkin niin ihanalle!
Vuosia, vuosia sitten satuin olemaan Luostolla Jukolan viestissä. Mikä elämys ne purojen varret! Keltaisenaan kukkivia kulleroja! Ei meinannut malttaa rastien perään kiirehtää, kun puro hiljaa solisi kostean kulleroniityn poikki.
Tänä vuonna en löytänyt enää näsiää puronvarsipolun varrelta, oliko jäänyt metsätöiden jalkoihin, mutta silmät selällään hämmästelin uutta ilmiötä; puron varsi oli täysin violetinsinisenä mattona suo-orvokeista. Oli niitä vähän ollut aikaisemminkin, mutta ei koskaan näin valtoimenaan. Olipa kaunista valkoisten koivunrunkojen lomassa!
Minulla on myös suosikkiheinä. Se on helmiheinä eli nuokkuhelmikkä. Edellisessä kaupunkipuutarhassani nimittäin kasvoi helmiheinää, jos vain antoi nurmen kasvaa. Yhtenä kesänä olin ollut niin pitkään mökillä, että naapuri oli ystävällisyyttään ajanut myös takapihani, sen missä sitä helmiheinää juuri saattoi kasvaa.Kun palasin mökiltä, oikein odotin tapaavani nuokkuvat helmiheinät ja sinisenä kukkivan niittyhumalan. Avasin takaoven ja tuijotin kynittyä nurmikkoa. Ehkä naapuri näki naamastani, etten ihan sydämeni pohjasta kiittänyt häntä ystävällisyydestä.
Monta vuotta olin niin vihainen, kun mökkipaikkakunnallani tienvarret niitettiin juuri juhannukseksi, juuri kun kukat olisivat olleet täydessä kukassa juhannusta varten. Nyt olen huomannut, että eipä niitä enää niitetäkään ja kissankellot ja päivänkakkarat, tervakukat, ketokaunokit, matarat, hiirenvirnat, ruusuruohot ja koko ketokukkien kirjo saa ilahduttaa ja ihmetyttää rikkaudellaan varmasti myös ulkomaisia turisteja.
Ja miten punaisina kuusien latvat olivat tänä keväänä kukistaan!
Ajatelkaa - mikä rikkaus ja ihan ilmaista!
t. Solina
Kommentit
Lähetä kommentti