Miksi lapset ja nuoret voivat huonosti?



     Asia ei varmasti ole yksiselitteinen, mutta tässä asioita, mitkä minulla ovat tulleet mieleen pedagogina, työskenneltyäni elämän pitkässä juoksussa päiväkodista lukioon saakka.
     Gradussani aikoinaan pohdin lapsen asemaa yhteiskunnassa. Teollistumisen alkuaikoina lapset olivat tehokkaasti yhteiskunnan käytössä työskennellen tehtaissa. Isäni on syntynyt 20-luvulla ja sanoi inhonneensa ainaista paimenessa oloa, kun mieli olisi tehnyt uimaan. Vielä minunkin lapsuudessani 60-luvulla joidenkin kylämme lasten oli vanhempiensa vaatimina tehtävä maatyötä pelloilla vain ruokatunnin ja kahvitauon lepoajoilla. Näistä jotkut ovatkin sanoneet edelleen inhoavansa maatyötä juuri siitä syystä kun oli pakko. Meillä isä sen sijaan sanoi, ettei halua pakottaa omia lapsiaan pellolle työhön, koska niin hyvin muistaa oman kokemuksensa ja kaipuunsa lasten leikkeihin. Ei pakotettuna minusta ainakin töissä mukanaolo olikin mukavaa. Sellaistahan elämäntyyli maalla yleensä olikin - lapset olivat mukana tilan töissä tehden lapsille sopivia hommia.
    Ajan mittaan lapsen asema onneksi muuttui sadan vuoden takaisesta (ainakin länsimaissa) ja alettiin enenevässä määrin kohdella lapsia lapsina. 
   Kädet puuskassa tässä nyt mietin, miten sen tähän kirjoittaisin, jotta saisin närkästyneen tunteeni purettua - lapsethan on nyt otettu uudelleen tehokäyttöön! Kyllä, lapset on todellakin otettu uudelleen tehokäyttöön! Sata vuotta sitten lasten piti tehdä enemmän tai vähemmän töitä. Nyt pitää lapsen ja nuoren oppia tehokkaasti. 
     Teho-opetus aloitetaan aina vaan pienemmillä ja pienemmillä lapsilla. Kokemukseni mukaan entinen ekaluokan opetussuunnitelma on otettu käyttöön monin osin jo eskarissa. Vaikka lapsi ja nuorikin päivänselvästi tarvitsee oman open, jonka turvassa ja ohjauksessa voi oppia oman kehitysasteensa mukaisesti, koulumaailmaan on nyt levinnyt avoimet koulunaloitukset monine opettajineen, lasten itsenäiset opiskelutavat jne., työtavat , mitkä eivät ollenkaan perustu kaiken kattavasti lasten tapaan oppia ja olla hyvinvoivasti koulussa.
     Hyvä ystäväni, joka on vuosikymmenet työskennellyt päiväkodeissa, kertoo nyt eskarissa työskenneltyään, että ekaluokkalaisista huolestuttavan monet käyttäytyvät ylimielisesti tai muuten häiriintyneesti. Hänen havaintonsa on se, että mitä tieto- ja taitopainotteisempaa eskariopen opetus on, sitä huonommin lapset voivat kouluun mentyään. Saman kehityksen olen itsekin huomannut vuosikymmenien saatossa ekaluokkalaisista. Ekaluokkalaiset eivät enää pursua innosta kouluun tullessaan vaan ovat jopa turhautuneita ja pelokkaita. Olen lähiaikoina kuullut tuttavapiirissäni monia tarinoita siitä, miten pieni ekaluokkalainen pelkää kouluun menoa, koska pelkää ettei opi. Pedagogin näkökulmasta suuntaus on käsittämättömän huolestuttava! Kun lapsi heti kättelyssä oppii pelkäämään oppimista ja tehokas eteenpäinmenovaatimus vain ruokkii turhautumista, en ole yhtään yllättynyt siitä, mitä mediassa viestitetään lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Kyse on Jari Sinkkosen sanoin "pieni on joutunut venymään isoksi liian aikaisin"(gradustani poimittu lainaus) ja sillähän on kauaskantoiset seuraukset!
   Kuinka syvällä tässä vallalla olevassa kehityksessä täytyy käydä ennenkuin tajutaan palata takaisin lasten ja nuorten tasolla olevaan koulutuskäytäntöön.  Valtaosahan tietysti porskuttaa ja menestyy, mutta tahtia ei voi sieltä ihan pienistä lapsista lähtien laittaa jollekin yhteiskunnan tehokkuusvaatimuksesta kumpuavalle tasolle.
Ja mikä ihmeellisintä, ihan kuin olisi unohdettu lasten tarvitsema huolenpito ja hellyys. Tässä hektisessä maailmassa, missä yleinen näky on lastenrattaita työntävä kännykkää selaileva vanhempi, täytyy päiväkodeissa ja kouluissa lasten enenevässä määrin kokea, että on oma ope joka kuuntelee ja on läsnä, hipaisee tai halaa ja lohduttaa!
     Varmasti suuressa osassa päiväkodeista ja kouluista tehdään hyvää työtä, mutta yhteiskunnan taholta tuleva paine ja muutos on suuri.  Moni tuttavapiirissäni oleva opettaja on jäänyt vinkuen eläkkeelle, koska ei voi sitoutua nykyiseen suuntaukseen koulumaailmassa. Valtakunnan päälehdestä, Hesarista, voi tämän tästä lukea lapsen kasvun ja koulutuksen todellisten ammattilaisten huolestuneita kirjoituksia nykymaailman menosta.  Ja samaan aikaan systeemiä rakennetaan kuin korkeaa kerrostaloa, mutta pettävillä materiaaleilla. Monta sanaa tuli kirjoitettua, mutta tunnelma on sanaton!

t. Solina
    

    
     
     
     

Kommentit