Vertaistukea

           Kuuntelin aamulla Roman Schatzin Maammekirja-ohjelmaa radiosta, jossa puhuttiin koronatilanteesta taiteilijoiden ja yrittäjien näkökulmasta. Haastateltavana oli mm. Iiro Rantala. Iiro totesi jotain sinne päin, että kuusi viikkoa on tätä kestetty eikä kyllä yhtään naurata, kun ei ole keikan keikkaa. Ymmärrän! Koin saavani kuin vertaistukea; minähän olen sentyyppistä elämää viettänyt jo kohta viisi vuotta.
          Ajattelen tätä asiaa tässä nyt siltä kannalta, mitä työ monille luovan työn tekijöille merkitsee. Koen itsenikin kuuluneen siihen joukkoon. Arja Koriseva sanoi radiohaastattelussaan, että ei hän pelkän laulamisen vuoksi tee työtään vaan siksi, että saa laulullaan ihmiset iloisiksi. Minä nautin työssäni niin suunnattomasti siitä luovasta ja taiteellisesta ongelmanratkaisuprosessista, mitä koin luokanopettajan työn olevan. Ja kaikkein ylimpänä ne lasten iloiset ilmeet, heidän juttunsa ja monet tilanteet, mitkä yhdessä koimme.
Ja pam ! Yhdessä yössä kaikki ohi eikä koskaan enää! Vaikka kuinka on elämässä monenlaista sisältöä, ei sitä omaa merkityksellistä luovaa työtä korvaa mikään. Siinä jo viikotkin tuntuvat pitkiltä. Entä sitten vuodet?
          Nyt meitä on täällä kotona kaksi eläkeläistä. Isännän eläkeläispuuhailut sijoittuvat kaupunkioloissa usein sisätiloihin. Minä taas olen milloin missäkin, mutta kotihommia haluaisin niin mielelläni tehdä ihan omassa rauhassani ja kuunnella radion asiaohjelmiakin ilman taustahälyä.
Nyt on isäntä mökillä puuhommissa ja minä olen kuin lomalla viettämässä omaa aikaani kotona. Puuhommia kun ei sattumoisin ole ympäri vuoden niin kuulostaa niin tutulta tuskailevat kommentit neljän seinän sisällä olemisesta koko perheen voimin. Taas totean: ymmärrän!
          Eläkeläinen on kuitenkin toimeentulon puoleen turvassa, koska eläke juoksee, mutta nyt totesinkin ajattelevani asiaa työn henkisen merkityksen kautta. Työnsä tavalla tai toisella menettäneitä lienee melkoinen joukko ilman koronaakin. Lienee monenlaista lomautettua ja irtisanottua työlleen omistautunutta ammattiporukkaa, mikä enemmän tai vähemmän pitkiä aikoja yrittää löytää itselleen uutta, edes jollain tavalla ammattiaan vastaavaa työtä. Tämän porukan tunnelmat eivät kuitenkaan ylitä mitään uutiskynnystä.
          Hesarissa oli joitakin aikoja sitten laaja artikkeli henkilöstä, joka totesi eläkkeellä hyppivänsä pitkin seiniä kunnes löysi itselleen sopivan eläkehomman. Samaisessa artikkelissa todettiin, että Ruotsissa on osattu työllistää eläkeläiset ja lomautetut, mutta Suomessa taitaa olla "vaiheessa". 
          Koronan johdosta varmasti tullaan miettimään hyvin monia yhteiskunnallisia rakenteita. Tuhansien suomalaisten ilmoittautuminen töihin maamme maatiloille kuvastaa sitä, että meillä on valtavasti vapaata työvoimaa, kunhan huolehditaan asian organisoinnista.
           Monessa yhteydessä on lähiaikoina todettu, että ihmisen onnellisuus perustuu mm. siihen, että saa tehdä merkityksellistä työtä. Se luova työ, minkä kokee itselleen merkitykselliseksi, tuottaa merkityksellisyyttä myös kohderyhmälle. Ehkä tämän menossa olevan kriisin hyvin merkittävä hyöty saattaakin olla se, että huomaamme selkeämmin merkityksellisyyden arvon.

t. Solina, jonka täytyy nyt kiiruhtaa katsomaan Efter nio -ohjelmaa, missä varmasti pohditaan monenlaisia juttuja.