- Mistä minä voin tietää, mitä tarkoittaa "paloluokka"! tuskailin isännälle rakennuslupahakemusta täyttäessäni. Isännän mielestä voisin samantien unohtaa koko ajatuksen omasta mökkiprojektista. Olin nimittäin päättänyt rakennuttaa kesämökin omistamalleni puolen hehtaarin tontille ja suoriutua rakennuttamisesta ihan itse, siis ilman isännän apua. Minua ei pelota isotkaan projektit ja työssänihän olin tottunut vastaamaankin aika isoistakin jutuista. Haasteellinen projekti jotenkin kiehtoo minua, joten vastasin isännälle, että nämä paperit on tarkoitettu ihan tavallisten ihmisten täyttämiksi ja jos en jotain tiedä, niin kysyn asiasta tietävältä. Niinpä soitin rakennustarkastajalle ja kysyin. Pääsin alkuun!
Sitten koitti kevät; ruutupaperille piirtämäni pohjapiirustus oli virallisesti puhtaaksipiirretty ja paperihommat hoidettu, rakennuslupa oli myönnetty. Olin tilannut tutun kaivurin kaivamaan pohjia ja rakentajan valvomaan ja mittaamaan kaivantoa. Seisoskelin sinä aamuna tonttini reunalla ja mietin, että mihinkäs ihmeessä se mökki laitetaan. Aikaa kului, joten soitin hyvin "jalat maassa" tyyppiselle ystävälleni Lissulle, että ala tulla kiireesti sanomaan, mihin kohtaan se mökki laitetaan. Kaivuri tulee kohta! Lissu ei tietysti meinannut uskoa korviaan, että olin vielä miettimässä mökin paikkaa ja marssi naapurista pellon reunaa pitkin tyypilliseen tapaansa naurusta ulvoen. Niinpä seisoskelimme pellon reunassa, Lissu nauruun tikahtumaisillaan ja minä itsestäni huvittuneena, kun pohdimme yhdessä mökin järkevää sijaintia. Niinpä mökki rakennettiin siihen paikkaan, mitä Lissu ehdotti ja oikein oli ajateltu. Mökkiprojektini onnistuminen perustui juuri siihen, että keskustelin niistä tosi monista asioista hyvin monien itse rakennuskokemusta omaavien ihmisten kanssa. En kuitenkaan isännän kanssa, koska sittenhän se olisi ollut meidän projektimme.
Ensimmäisiä rakennettavia asioita lienee tie, jollei sitä jo valmiiksi ole olemassa. Jokaiselle lohkotulle tontille maanmittausinsinööri määrittelee tien paikan periaatteella "alkuperäistä kantatilaa pitkin". Niinpä saattaa käydä, että tämä ns. tierasite kulkee jonkun toisen pihan tai tontin kautta, tietenkin rajaa pitkin. Minun tapauksessani myös naapurissani rakennettiin samaan aikaan ja he olivat päättäneet sijoittaa pihavalorivistön keskelle minun tietäni. Huvittava juttu! Onneksi satuin paikalle, kun kaivuri oli juuri vetämässä kaapeleille ojia. Tietysti kerroin, että ko. paikkaan tulee minun tieni, joten suurempaa vahinkoa ei ehtinyt naapureille sattumaan, joskin heidän olisi pitänyt olla itsekin tietoisia tierasitteestani. Jonkin verran joutui jopa rakennustarkastaja naapureille selittämään, kuinka virallinen asia on tierasite - sitä kun ei juurikaan voi muuttaa.
Erinäisten soittojen jälkeen pellon reunaan oli sitten työnnetty tiepohja ja monenlaista ainesta kipattu kuorma-autolastillisia. Oleellinen seikka oli ajattaa maa-aineksia, jotka "tinttaantuivat" tiiviiksi, upottamattomaksi pinnaksi, koska sementtiauto kieltäytyi tulemasta pihaan, jos tie ei olisi jämäkkä. Minulle, ihan vaan naisihmiselle olikin melkoisen sykähdyttävä hetki, kun iso sementtiauto ajoi pihaan ja pursotteli sementtiä mökkini perustuksiin. Vieläkin huomaan meneväni kananlihalle pelkästä ajatuksesta.
Tilasin mökkini rakentamisen paikalliselta mökkiyritykseltä. Todella oleellista ja itsestäänselvää rakentamisessa on se, että onnistuu löytämään ja valitsemaan hyvät ammattilaiset. Onnistuin siinä täydellisesti. Rakentajalla oli myös huipputaitava sopimusmuurari, jonka muurausjälkeä rakennustarkastajakin ihaili. Vielä oleellisempaa on se, että tulipesät vetävät muurauksen jäljiltä.
Hauska yksityiskohta oli tehdä sähkösuunnitelma. Kysyin sähkömieheltä, että kelpaako, jos piirrän sen itse. Kuulemma kelpaa, koska minunhan se pitää joka tapauksessa päättää, mitä mihinkin tulee. Niinpä otin esille puuvärit ja merkitsin väreillä, mikä lamppu ja pistorasia tulee mihinkin paikkaan. Sanoisin, että suunnitelmani toteutettiin 98 prosenttisesti sillä kokenut sähkömies oli vastaanväittämisestäni huolimatta lisännyt pari ylimääräistä telkkaripistoketta. Minähän olin tosi tiukasti ollut sitä mieltä, että ajatellut pistokkeet riittävät. Ja kuinkas ollakkaan - telkkaria katsotaan nyt juuri siinä paikassa, mihin sähkömies omin päin laittoi pistokkeen. Kokemus oli puhunut!
Ja sitten se maalaus - pintojen käsittely sisältä ja ulkomaalaus. Syvä huokaus! Aivan hemmetinmoinen urakka, minkä olimme päättäneet tehdä enimmäkseen itse. Minulla on korkeanpaikan kammo, joten en voi keikkua tellingeillä korkeuksissa. Nyt alkoi isännän apu kelpaamaan! Kuukauden suunnittelimme ulkomaalien värejä. Syötimme värejä Tikkurilan maalitehtaan väriohjelmaan ja maalasimme kokeeksi ulkovessan seinät ajatelluilla sävyillä. Ulkovessa kuitenkin on kuusikossa ja mökki koivikossa, mikä vaikuttaa paljon väreihin. Lopulta luonnossa oikealta näyttävä väri onkin harmaa. Lenkeillä kulkiessani katselin paljon talojen värityksiä ja huomasin, että kahdella sävyllä maalatut näyttävät keskeneräisiltä, pitää olla kolme sävyä. Niinpä seinät ovat harmaat ja ikkunan puitteissa ja ovissa on vaaleaa ja vihertävää. Näyttää tasapainoiselta.
Mökin lattian käsittelystä tulikin ikuisuuskysymys. En halua lattiasta liukasta, koska lattiaa peittävät kauttaaltaan räsymatot ja olisivat aina kurtussa liukkaalla lattialla. No joku sanoi, että liukkauskin häviää. Jonakin vuonna kuitenkin isäntä ehti hioa lattian puoleen väliin lakkausta tai vahausta varten, mutta sitten tulivat kovat helteet ja käsittely piti unohtaa. Nyt on kohta 15 vuotta kulunut ja lattia on edelleen vain höylättyä lautaa. Emme aio tehdä sille mitään. Liat lähtevät hyvin miedolla pesuaineella ja parkettimopilla pyyhkimällä. Naturel!
Mökkini ei ole rannassa, joten suuri kysymys on ollut vesi. Aluksi haimme isoilla kanistereilla vettä auton takakontissa sukulaisilta. Käytimme paljon myös sadevettä ja joskus täytimme kanistereita kilometrin päässä olevassa lähteessä. Kylälle kuitenkin tuli vesiosuuskunta, joten nyt vesi tulee ja menee. Onneksi! Tavallista kaivoa tuskin olisimme tontille saaneet ja porakaivokaan ei ole ongelmaton.
Rakennusprojektin jäljiltä pihamaani oli täynnä isoja kivenmurikoita, joskin toinen toistaan kauniimpia ja taiteellisesti mielikuvitusta herättäviä. Joku rakentajista ehdotti, että tilaisin kuorma-auton viemään kivet pois. Minä en voinut sitä kuvitellakaan, koska mielessäni jo kulki kiviin perustuva pihasuunnitelma. Olinkin kuin kapellimestari mökkini rapuilla, kun viittoilin kaivinkoneen kuljettajalle, mihin mikäkin kivi sijoitetaan ja miten niitä vielä pyöräytellään oikeaan asentoon. Lopputuloksena oli kivikaaria ja kiviryhmiä.
Keskellä rakennusprojektia satuin kuulemaan, että synnyinpaikkani pihassa kasvanut 100 vuotta vanha lehtikuusi oli kaadettu ja se oli myytävänä. Ostin melkein puolet lehtikuusesta ja teetin siitä paikallisella puusepällä keittiön ja pukuhuoneen kalusteita. Puuseppä istui pöydän ääressä ja piirsi sitä mukaa, kun minä selitin mihin minkäkinlainen kaappi ja hylly tulee. Sellaisia keittiön kaappeja ja tasoja ei ole missään muualla, joskin ei toista samanlaista mökkiä muutenkaan, koska olen itse suunnitellut lähes kaiken, paitsi saunan kiukaan ja kivet valitsi isäntä. Isäntä oli sitä mieltä, että hän tietää millaisella kiukaalla ja kivillä tullaan saamaan parhaat löylyt, joten tietysti minulle sopi siinäkin asiassa käyttää parasta asiantuntemusta apuna.
Mökkiprojektini onnistui loistavasti! Kuten kirjoitin, olin löytänyt huippuammattilaiset toteuttamaan suunnitelmiani. Sähkömies totesi, että tällaisessa projektissa pitää kuitenkin rakennuttajan tehdä todella paljon päätöksiä. Kyllä! Nautin suunnattomasti kaikesta suunnittelusta, päätösten tekemisestä ja niistä monista keskusteluista, joita kävin ystävieni ja työkavereitteni kanssa aiheesta rakentaminen. Ja se puheen purpatus, mikä mökissäni kävi, kun sähkömies, muurari, puuseppä tai kaivuri oli paikalla! "Kyllä ossaavat karjalaiset ihmiset haastaa!"
Ja tietysti - vaikka halusin pitää päävastuun kaikesta suunnittelusta ja päätöksistä sekä kuitata kaikki laskut omasta pussistani ja omalla lainalla, isäntä oli apuna ja tukena koko projektissa. Siinäkin on jotain huippua, että antoi minun puuhata ja olla itse "vain" tukena!
t. Solina
Hieno työkertomus. Sopisi vaikka mihin lehteen hyödyksi ja huviksi. AT
VastaaPoista