Kun olin vähän yli parikymppisenä muuttanut pois lapsuudenkodistani, minulla oli tapana aika usein pyöräillä moikkaamaan isää ja äitiä. Ei silloin ollut tapana sopia, että nyt tulen käymään vaan tupsahdin ovesta sisään ihan kuten ennenkin. Jos oli ilta-aika tai viikonloppu, tapasin isän ja äidin usein vaan istumassa hiljaisuudessa. Tunnelma oli levollinen. Tuntui, että ajatukset kulkivat isän ja äidin välillä ilman sanojakin. He lepäsivät työntäyteisen päivän ja viikon jälkeen. Rakastan hiljaisuutta! Hiljaisuus on minulle melkein elinehto! Kun isäntä vetäytyy yöpuulle ja urheiluohjelmat hiljenevät, minä vetäydyn hiljaisuuteen. Istuskelen hämärässä olkkarissa, ehkä kuistilla vielä palaa kynttilä, jota katselen ja kuuntelen hiljaisuutta. Kuljeskelen huoneesta toiseen ehkä kukkia kastelemassa ja viipyilen taulujen ja valokuvien äärellä. Eilen vain istuin olkkarin sohvalla ja kuuntelin omaa kehoani. Olo alkoi tuntua levolliselta ja keho jotenkin painavalta. Lepäsin kuin isä ja äiti aikoinaan. Vaihdoin ajatuksia itseni kanssa. Keväästä syksyyn tapanani on nauttia aamupala ja päiväkahvi ulkona. Viileilläkin ilmoilla vedän vaan villatakin päälle ja kannan syömiset ja juomiset terassille. Kuuntelen luonnon ääniä ja katselen kukkia ja pilviä. Luonnonäänet ovat minulle hiljaisuutta. Tapasin eilen entisen työkaverini lähikaupassa. Kysyin onko hän joutunut avokonttoritilaan oppilaineen. Ei ollut, mutta minä en olisi pystynyt tekemäänkään opettajantyötäni avokonttorissa, koska lähes kaikkiin oppitunteihini sisältyi myös hiljaisuutta. Mahdottomin tilanne olisi ollut tunti, jolloin sammutin enimmät valot luokasta, pyysin oppilaita valitsemaan itselleen lepopaikan tai piikkipallon kaverin hieromiseen ja laitoin tyypillisesti Bachin Brandemburgilaiskonsertot soimaan. Saatoin itse kulkea luokassa palava mehiläisvahainen tuohus kädessäni. Tästä hiljaisuuden tunnista en olisi mistään hinnasta luopunut, eivätkä oppilaanikaan!!! Mökillä kaipaan välillä suunnattomasti vanhassa sähköttömässä mökissä oloa - siellä kun oli vain patteriradio ja uutisia toimitti tasan kello kymmenen kivitasku naksutuksellaan. Olen alkanut ymmärtää edesmennyttä äitiäni, joka vanhoilla päivillään ehkä jollain keinolla rikkoi heiltä telkkarin. Telkkari vaan lopetti toimimasta. Äiti totesi, että radiosta tulee paljon parempaa ohjelmaa. Eikö syksy olekin hiljaisuuteen houkuttekevaa aikaa! Sadepäivinä voi sisälläkin olla aika hämärää, mikä houkuttelee laittamaan kynttilän palamaan ja ehkä juuri Bachin Brandemburgilaiskonsertot soimaan.
Hiljaisuuden ihanuutta toivotellen!
Solina
Kommentit
Lähetä kommentti