Tulin mökiltä kaupunkiin hoitamaan kukkiani viime kesän kovien helteiden aikaan. Heti aluksi suunnistin tietysti lähi Alepaan, noin viiden minuutin kävelymatkan päähän, koska jääkaappi oli tietysti typötyhjä. Kauppareissuni kestikin yllättäin kaksi tuntia.
Noin puolessa välissä kauppamatkaa minua vastaan tuli vanha mies, jonka toisessa kädessä oli keppi ja toisessa valtavan täysi kauppakassi, selässäkin oli vielä täysi reppu. Kohdallani mies totesi, että nyt taisi tulla liian painava lasti. No minä siihen tietysti sanomaan, että minä voin auttaa ja kantaa kassin hänelle kotiin saakka.
No, sitten aloimme hissukseen kävellä katua eteenpäin. Mies alkoi kertoa elämäntarinaansa ja minä kuuntelin. Pari sataa metriä oli jo kävelty katua eteenpäin, kun vihdoin käännyimme sivukadulle ja ajattelin kodin olevan jo lähellä. Jatkoimme kuitenkin matkaa ja mies jo kertaalleen horjahti minua päin, johon hän toteamaan, että sairastaa eteisvärinää ja siihen kyllä auttaa cocacola. Huomasinkin cokispullon pilkottavan repusta, joten ehdotin hänelle, että ottaisi juotavaa. Helle oli tosiaan melkoinen.
Siinä pientä taukoa pitäessämme minä tiedustelemaan, että onko näistä taloista joku hänen kotinsa. Eipä ollut vaan mies totesi matkan jatkuvan oikopolkua pitkin kohti metsää. Niinpä kuljimme polkua pitkin ja kallionkin yli kunnes saavuimme hänen pihaansa. Pihalla mies kaivoi repustaan vihkon ja kynän ja tiedusteli nimeäni ja puhelinnumeroani. Nostin hänelle kauppakassin sisälle eteiseen.
Ehkä arvaatte, ettei reissu siihen loppunut. Sitten alkoi nimittäin taulujen ja valokuvien katselu. Olin tullut niin tosi ihanaan kotiin, missä seinät olivat täynnä hienoa taidetta. Jollakin tapaa koko kodista huokui valtava lämpö ja kodikkuus. Olin suorastaan huumaantunut! Luultavasti, jos vaimo olisi ollut kotona, olisin kohta jo istunut kahvikupin ääressä.
Talon ulkorakenteet ja piha-alueet katsottuamme minä sitten jatkoin matkaani takaisinpäin kohti Alepaa.
Jäin kyllä huolissani miettimään, miten mies olisikaan selvinnyt matkasta ilman apua. Miten hän olikaan ostanut niin paljon tavaraa kaukana olevasta kaupasta? Hän kyllä totesi sairastavansa myös Alzheimerin tautia. Entä jos hän olisikin selvinnyt yksin metsäpolulle saakka ja uupunut siellä siinä helteessä. Jo sen lyhyen kauppareitin varrella kohtasin apua tarvitsevan vanhuksen. Entä jos päivystäisin koko päivän kaduilla kävellen niin, kuinka monta apua tarvitsevaa vanhusta kohtaisin?
Mietitytti pitkään!
Solina
Kommentit
Lähetä kommentti